Kotka Divers Ry:n historia

Kotka Diversín syntyvaiheita ja merkittäviä tapahtumia vuosien varrelta

1977
Kotka Divers ry:n historia alkaa vuodesta 1977, jolloin seuran perustava kokous pidettiin.

1978
Seuralle hankittiin ensimmäinen kompressori

1979
Saatiin uimahallivuoro lauantaiaamuksi.

1980
Seura rekisteröitiin.

1981
Seuran jäsenmäärä lähestyi 50:tä.

1982
Ensimmäinen perusvälinekurssi, mukana 10 junioria. Uppopallojoukkueelle ensimmäiset viralliset päähineet.

1983
Uppopallon alle 19 v SM-turnauksessa 4. sija. Uimahallilla kaksi vuoroa tiistaisin ja lauantaisin.

1984
Uppopallon alle 19 v SM-pronssia. 1-divarissa 4. sija. Huru-ukkojen Kuorsalon retket alkoivat.

1985
Uppopallon alle 19 v SM-kultaa. Seuralle hankittiin VA-puhelin.

1986
Sukellusseura Murenan taival päättyi ja jäsenistö liittyi Kotka Diversiin, jäsenmäärä lähes kaksinkertaistui. Uppopallossa nousimmen SM-sarjaan. Seurasta kaksi jäsentä edustamassa Suomea uppopallon EM-kisoissa, tuloksena EM-pronssia.

1987
Järjestettiin kymenpiirin räpyläuintikilpailut.  Seurasta kolme jäsentä uppopallon nuorten maajoukkueissa.

1988
Uppopallossa SM-sarjan jumbosija ja lähtö 1-divisioonaan. Osallistuttiin rakkolevätutkimuksiin itäisellä Suomenlahdella.

1989
Seuralle hankittiin Uisko-kuljetuslautta. Opintomatka Viipuriin M/S Orionilla.

1990
Ensimmäinen laitesukelluskurssi.

1991
Maakuntamuseon hylkysukelluskurssi. Yksi jäsenistä uppopallon nuorten maajoukkueessa.

1992
Hallivuoroja viisi viikossa. Pidettiin laitesukelluskurssi ja Norppakurssi. A. Kalliala vihki Sauluodon “saunan”.

1993
Seuralle hankittiin lasikuituvene ja 3 hv perämoottori. Vuokrattiin Sauluodon leiripaikka vuosiksi 93-95.

1994
Biologinen sukelluskurssi.

1995
Laitesukelluskurssi.

1996
Sauluoto vuokralle vuosiksi 96-00. Pitkään palvellut Uisko poistettiin käytöstä. Seuralle 9 hv perämoottori. Kotkan uimahallissa remontti, hallivuorot Leikarin uimahallissa.

1997
Riite-97 eräretki Sauluotoon. Marraskuussa vietettiin seuran 20-vuotisjuhlaa Kotkan Klubilla.

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007
Kotka Diverssin jäsenet toimivat Tall Ship racen aikana pintapelastajina.

Seuraan kolutettiin 7 uutta lähikouluttajaa laitesukelluskoulutuksen aktivoimiseksi.

Talvileiri pidettiin Lintukodossa 3.-5.3. Osallistujia yhteensä 21 henkilöä.

Sauluodon kesäleiri pidettiin 7.-15.7. Kesäleiri sujui mainiosti. Sukeltajia osallistui oman väen lisäksi Kouvolan Vesikoista, sekä Biosukeltajista. Saunomisen jälkeen iltapalan ohessa siirryttiin leirinuotiolle huikeiden tarinoiden ja tarttuvien melodioiden pariin. Leirille osallistui 38 henkilöä + lukuisa joukko päivävieraita.

Kotka Divers ry:n 30v juhlat pidettiin 8.12.2007 Kotkan VPK:n talolla. Osanotto oli runsasta ja vieraita oli Sukeltajaliitosta, Kotkan Uimaseurasta sekä Kouvolan Vesikoista. Seurassa yhä oleville Kotka Diverssin perustaja jäsenille annettiin kunniajäsenen arvo. Kunniajäsen 001 Ilkka Kinnunen, Kunniajäsen 002 Aki Meriluoto, Kunniajäsen 003 Pauli Verho. Samoin Ilkka Kinnuselle anottiin sukeltajaliitosta CMS **** kortti.

Jari Hovikorpi oli mukana Suomen Miesten uppopallomaajoukkueessa voittamassa Suomen historian ensimmäistä Maailmamestaruutta. Kisat pelattiin elokuun alussa Barissa Italiassa.

2008
Jäsen määrä jatkoi edelleen kasvamistaan, jäsenmäärä oli vuoden 2008 lopulla 150 jäsentä.

Seuraan uudet apu ja -laitesukelluskouluttajat pitivät keväällä P1 laitekurssin jossa koulutettiin seuraan 9 uutta laitesukeltajaa. Seura täydensi sponsorien avustamana sukelluslaitepakettien määrää 6 paketilla. Seuralla on nyt yhteensä 8 omaa laitepakettia.

Kesäkuun 14. Kotka Divers järjesti yhteistyössä Kotkan Luonnon kanssa Kaunissaaressa sukelluskalastus- ja vedenalaisen valokuvauskilpailun, Kaunisaari Openin. Kilpailu onnistui loistavasti ja siihen osallistui yhteensä 47 kilpailijaa.

Talvileiri pidettiin Lintukodossa 3.-5.3. Osallistujia yhteensä 21 henkilöä.

Sauluodon kesäleiri pidettiin 4.-9.7. Kesäleiri sujui mainiosti. Sukeltajia osallistui oman väen lisäksi Kouvolan Vesikoista. Saunomisen jälkeen iltapalan ohessa siirryttiin leirinuotiolle huikeiden tarinoiden ja tarttuvien melodioiden pariin. Leirille osallistui 35 henkilöä + lukuisa joukko päivävieraita.

Viikkosukelluksia järjestettiin kesänaikana lähes joka viikko, kohteet olivat niin merellä kuin sisämaassa. Sukelluksille osallistu keskimäärin 4-8hlö/sukellus.

Lisäksi järjestettiin mm seuraavia retkiä:
-Norja, Gulen 13.-20.07.2008, 16 sukeltajaa
-Hylkysukellusretki Helsinkiin 06.08.2008, 9 sukeltajaa.
-Retki puruvedelle 28.-30.08.2008, 10 sukeltajaa

Kotka Diverssien ja Kouvolan Vesikoiden yhteisjoukkue Vesikotkat osallistuivat kaudella 2007-2008 Uppopallon I-divisioonaan, josta tuloksena oli pronssisija.

2009
Jäsen määrä jatkoi edelleen kasvamistaan, jäsenmäärä oli vuoden 2009 lopulla 180 jäsentä.

Keväällä pidettiin P1 laitekurssin jossa koulutettiin seuraan 9 uutta laitesukeltajaa. Lisäksi järjestettiin sukelluskouluttajille happiensiapukurssi. Sekä gasblender-kurssi seoskaasusukeltajille. 7.- 9. 8. järjestettiin kotkassa Vapepa sukelluskurssi johon liittyi myös Vapepa harjoitus. Kurssin tuloksen Kotkaan perustettiin 7 sukeltajan Vapepa sukeltaja ryhmä. Lisäksi useat seuralaiset ovat lisänneet omaa sukellusosaamistaan osallistumalla tekniikkasukellus ja luolasukelluskursseille.

Talvileiri pidettiin Lintukodossa 26.2.-1.3. Osallistujia yhteensä 21 henkilöä.

Sauluoto siirtyi vuoden 2008 lopulla Metsähallituksen omistukseen. Kotka Divers ry solmi vuoden 2009 alussa Metsähallituksen kanssa alueesta monivuotisen vuokrasopimuksen. Sauluodon kesäleiri pidettiin 3.-8.7. Kesäleiriä vietettiin tällä kertaa osin viileässä säässä, muuta se ei haitannut leirille osallistujien innokkuutta. Sukeltajia oli keskimäärin 15/ päivä ja sukelluksia tehtiin pari päivässä. Järvenkarin hylkykin on nyt sitten nähty. Leirille osallistujia oli keskimäärin 40 henkeä / päivä kun lapset ja siipat laskettiin mukaan. Myös harppuunakalastusta harrastettiin saalina kymmenittäin isoja ahvenia ja yksi kampela. Leirillä tehtiin myös rakkolevätutkimusta itäisellä Suomenlahdella Metsähallituksen meribiologi Ari Laineen opastuksella. Ari oli erittäin tyytyväinen tekemäämme tutkimukseen.

Kesäkuun 14. Kotka Divers järjesti yhteistyössä Kotkan Luonnon kanssa Ollinkareilla sukelluskalastus- ja vedenalaisen valokuvauskilpailun, Ollinkari Openin. Kilpailu onnistui loistavasti ja siihen osallistui yhteensä 31 kilpailijaa.

Viikkosukelluksia järjestettiin kesänaikana lähes joka viikko, kohteet olivat niin merellä kuin sisämaassa. Sukelluksille osallistu keskimäärin 4-8hlö/sukellus.

Lisäksi järjestettiin mm seuraavia retkiä:
-Keväällä Retki punaiselle merelle
-Kesällä Norja, Kirkkoniemi ja Ålesund
-Syksyllä Hylkysukellusretki Porkkalaan M/S Orbiitilla

Kotka Diverssien ja Kouvolan Vesikoiden yhteisjoukkue Vesikotkat osallistuivat kaudella 2008-2009 Uppopallon I-divisioonaan. Kotkassa järjestettiin uppopallosarjoihin liittyen SM/ I-div sarjakierros 12.2. Vesikotkien sijoituksena uppopallon I-divisioonassa oli hopea.

Kotka Divers koulutti keväällä kaksi norppaohjaajaa. Norppatoiminta käynnistettiin syksyllä 2009 parinkymmenen 7-11 vuotiaan norpan voimin.

2010
Seuraan hankittiin keväällä uusi Bauer Mariner 320 kompressori tehostamaan ilmahuoltoa. Kompressori teki vuonna 2010 yli 3000 kuutiota ilma/nitroxia.

Keväällä pidettiin P1 laitekurssin jossa koulutettiin seuraan 8 uutta laitesukeltajaa. Lisäksi järjestettiin kesän / syksyn aikana P3 kurssi viiden oppilaan voimin.

Talvileiri pidettiin Lintukodossa 25.2.-28.2. Osallistujia yhteensä 22 henkilöä.

Sauluodon kesäleiri pidettiin 7.-11.7. Kesäleiriä vietettiin tällä kertaa aurinkoisessa, muuta se ei haitannut leirille osallistujien innokkuutta. Sukeltajia oli keskimäärin 15/ päivä ja sukelluksia tehtiin pari päivässä. Järvenkarin hylkykin on nyt sitten nähty. Leirille osallistujia oli keskimäärin 50 henkeä / päivä. Myös harppuunakalastusta harrastettiin ja järjestettiin avoin seuran mestaruuskilpailu. Kisan voitti Saku Partanen saalina kymmenittäin isoja ahvenia. ja yksi Leirillä tehtiin myös rakkolevätutkimusta itäisellä Suomenlahdella Metsähallituksen meribiologi Ari Laineen opastuksella. Ari oli erittäin tyytyväinen tekemäämme tutkimukseen.

Viikkosukelluksia järjestettiin kesänaikana lähes joka viikko, kohteet olivat niin merellä kuin sisämaassa. Sukelluksille osallistu keskimäärin 4-8hlö/sukellus.

Lisäksi järjestettiin mm seuraavia retkiä:
-Keväällä Retki punaiselle merelle
-Kesällä Norja, Salstraumen

Syyskuun 25. Kotka Divers järjesti yhteistyössä Kotkan Luonnon kanssa Kaunissaaressa sukelluskalastus- ja vedenalaisen valokuvauskilpailun, Kaunissaari Openin. Kilpailu onnistui loistavasti ja siihen osallistui yhteensä 24 kilpailijaa.

Kotka Diverssien ja Kouvolan Vesikoiden yhteisjoukkue Vesikotkat osallistuivat kaudella 2009-2010 Uppopallon I-divisioonaan. Kotkassa järjestettiin uppopallosarjoihin liittyen SM/ I-div sarjakierros 27.3. Vesikotkien sijoituksena uppopallon I-divisioonassa oli hopea.

Norppatoiminassa oli mukana parinkymmentä 7-11 vuotiasta norpaa.

2011
Kotkadivers ry:n jäsenmäärä oli vuoden 2011 lopulla 200 jäsentä.

Seuran Bauer Mariner 320 kpumppasi vuonna 2011 yli 3000 kuutiota ilma/nitroxia.

Keväällä pidettiin P1 laitekurssin jossa koulutettiin seuraan 8 uutta laitesukeltajaa. Lisäksi järjestettiin keväällä pidettiin myös P3 ja P2 kurssit yhteistyössä Kouvolan Vesikoiden kanssa 3 + 3 oppilaan voimin. Syksyllä järjestettiin sukellusturvallisuuskurssi 10 oppilaalle.

Seuralle hankittiin syksyllä sukellustoimintaa tukemaan RIB-vene Avon Adventure 5.6 90hp Evinrude mootorilla.

Viikkosukelluksia järjestettiin kesänaikana lähes joka viikko, kohteet olivat niin merellä kuin sisämaassa. Sukelluksille osallistu keskimäärin 4-8hlö/sukellus.

Lisäksi järjestettiin mm seuraavia retkiä:
-Keväällä retki Sudaniin
-Kesällä Norja, Narvik
-Kaksi retkeä Suomenlahdelle Orbit tukialuksella

Talvileiri pidettiin Lintukodossa 24.2.-27.2. Osallistujia yhteensä 22 henkilöä.

Sauluodon kesäleiri pidettiin 1.-6.7. Kesäleiriä vietettiin tällä kertaa aurinkoisessa, muuta se ei haitannut leirille osallistujien innokkuutta. Sukeltajia oli keskimäärin 10/ päivä ja sukelluksia tehtiin pari päivässä. Leirille osallistujia oli keskimäärin 50 henkeä / päivä. Myös harppuunakalastusta harrastettiin.

1.10. Kotka Divers järjesti yhteistyössä Kotkan Luonnon kanssa Kaunissaaressa sukelluskalastus- ja vedenalaisen valokuvauskilpailun, Kaunissaari Openin. Kilpailu onnistui loistavasti ja siihen osallistui yhteensä 22 kilpailijaa.

Kotka Diverssien ja Kouvolan Vesikoiden yhteisjoukkue Vesikotkat osallistuivat kaudella 2010-2011 Uppopallon SM-sarjaan. Vesikotkien sijoituksena uppopallon SM-sarjassa oli kuudes.

Kotka Divers norppakouluttajat ohjasivat 7-11 ikäisiä norppia snorkkelisukelluksen saloihin. Toiminnassa oli mukana kymmenkunta norppaa. Vanhemmille 11-15 ikäisille järjestettiin snorkkelisukelluksen peruskurssi, jonka läpäisi 10 hyljettä.